Otavan kustantamoilla on monipuolinen ja moniääninen kustannusohjelma. Julkaisemme erilaisia mielipiteitä ja arvomaailmoja edustavia teoksia sekä kirjallisuutta, joka avartaa maailmoja ja uudistaa suomen kieltä. 

Laadukkaat sisällöt toteuttavat yhteiskunnallista tehtäväämme luomalla ja tarjoilemalla yleisöllemme tietoa, oivalluksia ja elämyksiä. Oppimateriaaleissa on tärkeää, että erilaiset oppijat näkevät itsensä edustettuina ja että sisältömme kuvastavat suomalaisen yhteiskunnan moninaisuutta.  

Yleisen kirjallisuuden kustannusohjelma edistää lukemista ja suomen kielen elinvoimaisuutta    

Vuosi 2025 oli Otava-kustantamoissa hieno kaikissa kirjallisuuslajeissa. Otavan kirjat olivat ehdokkaina monien kirjallisuuspalkintojen saajiksi, mm. kaikissa Finlandia-palkintokategorioissa. Hannu Salmen teokselle Frans Leijon. Kuurosokean ihmeellinen elämä myönnettiin Lauri Jäntin tietokirjapalkinto. 

Kehitämme kustannusohjelmaamme asiakaslähtöisesti, mutta teemme myös arvoperusteisia kustannuspäätöksiä. Pidämme huolta kirjallisuuden tekemisen, tuotannon ja jakelun edellytyksistä Suomessa.  

Kirjailijat ovat toimintamme sydän, ja huolehdimme heidän menestyksestään.    

Oppimateriaalit muodostavat tärkeän osan oppilaiden koulukokemuksesta, ja sisältöjen sanoitus ja kuvitus viestittävät arvojamme siitä, että jokainen oppilas taustastaan riippumatta on yhtä tärkeä osa luokkaa.

Oppimateriaalien monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inklusiivisuus   

Otava Oppimisen tavoitteena on tarjota yhdenvertaista oppimista jokaiselle oppijalle. Haluamme, että jokainen voi löytää itsensä oppimateriaaleistamme jollakin tavalla.

Oppimateriaalien suunnittelussa voimme huomioida erilaiset tavat, joilla lapset ja nuoret oppivat ja omaksuvat tietoa, jotta mahdollistamme yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen kokemuksen kaikille. 

Oppimateriaalit muodostavat tärkeän osan oppilaiden koulukokemuksesta, ja sisältöjen sanoitus ja kuvitus viestittävät arvojamme siitä, että jokainen oppilas taustastaan riippumatta on yhtä tärkeä osa luokkaa. Voimme vaikuttaa siihen, että jokainen oppilas kokee tulevansa nähdyksi myös oppimateriaaliemme sisällöissä. 

Vuonna 2025 olemme jalkauttaneet periaatteitamme siitä, miten monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inklusiivisuus huomioidaan oppimateriaalityössämme. Periaatteet perustuvat paitsi Otavan arvoihin, myös kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, opetussuunnitelmiin sekä Suomen lainsäädäntöön. 

Vuonna 2025 oppikirjailijoitamme palkittiin Suomen tietokirjailijoiden myöntämillä Oppikirjailijapalkinnoilla. Lisäksi oppikirjailijamme saivat Otavan Kirjasäätiön Oppimateriaalipalkinnon. Otava Oppimiselle myönnettiin myös Sanaston Tekijöiden tunnustus -palkinto. 

Tähtipöllö-lukukilpailu kannustaa lukemaan 

Alakoululaisia lukemaan innostava Tähtipöllö-lukukilpailu järjestettiin kolmatta kertaa. Valtakunnallisessa kilpailussa luettiin syksyn ja talven 2025 aikana ennätysmäärä: yli 54 miljoonaa sivua.   

Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Otava Oppimisen järjestämään kilpailuun osallistui 373 luokkaa, ja se on kouluista saadun palautteen mukaan innostanut myös heikompia lukijoita tarttumaan kirjaan.   

Vastuullisuus journalismissa 

Noudatamme lakeja ja hyvää journalistista tapaa ja Julkisen sanan neuvoston määrittelemiä Journalistin ohjeita. Julkaisupäätöksen toimituksissamme tekee tai sitä valvoo aina journalisti, tekoäly voi olla työmme apuna. 

Tutkimme yleisön mielipidettä sisällöistämme jatkuvasti. Toteutamme yhteiskunnallista tehtäväämme luomalla ja tarjoilemalla yleisöllemme tietoa, oivalluksia ja elämyksiä.

Otavamedian journalistit menestyivät jälleen Edit-kilpailussa hyvin. Suomen Kuvalehti voitti Vuoden yleisömedia -palkinnon ja Vuoden aikakausmediajuttu -sarjan voitti Tekniikan Maailmassa 20/2024 julkaistu vertailu Lasten sukset – 40 lapsen testiryhmä testasi 17 suksiparia ainutlaatuisessa vertailussa, Vuoden ulkoasu aikakausmediassa -voitto myönnettiin Parnassolle, tekijänä AD Marjo Leskinen.  Erikois-Edit jaettiin Suomen Kuvalehden kuvatoimittaja Jarmo Wrightille.

Åkerlundin journalismipalkinnon sai Suomen Kuvalehden toimittaja Elina Järvinen. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi poikkeuksellisen laadukkaan, vastuullisen tai rajoja rikkovan mediateon perusteella.  

Julkaisupäätöksen toimituksissamme tekee tai sitä valvoo aina journalisti, tekoäly voi olla työmme apuna.

Siirry takaisin sivun alkuun